Moikka ja anteeks postaustauosta :D Pitihän mun vaik kuin monesti postata, mut en sit saanu aikaseks. Eipä mulla ole kuviakaan paljoa.
Maanantaina olin vaan koulussa ja kotona.
Tiistaina oli Studiamessut, joilla viihdyin hyvin. Lähdettiin kahdeksalta bussilla koululta kohti Helsinkiä ja Helsingin yliopistoa, nähtiin ikkunasta Pekka Haavisto ja Antonio Flores erikseen ja eri aikaan ja sen jälkeen meidät kuskattiin messuille. Messuilla oli 3 tuntia aikaa kierrellä, eli just tarpeeksi :) En kuunnellu mitään esityksiä, metsästin vaan karkkia ja hyödyllisiä juttuja kuten kolmioviivain ja hammastahna. Hammastahnaa olisi ollut kiva saada enemmän :D Ja ihan hyvä hankkia kolmioviivain näin ylppärien jälkeen, eheh. Karkkia tuli kerättyä tasan kilo, huups. Ehkä vähän noloa mut ihan hauskaa. Lähdettiin takaisin Kouvolaan kolmelta.
Keskiviikkona koulussa oli ammattienpäivä ja itsenäisyysjuhla, ja mulla oli koulua kymmenestä yhteen. Ammattienpäivä tarkoitti sitä, että olin itse kuuntelemassa esimerkiksi kätilöksi opikelevan esitystä JAMKista ja hoitotyöstä ja restonomin esitystä matkailupuolesta tai jostain, myöskin JAMKista.. Kotona en tehnyt mitään, ylläri.
Torstaina heräsin liian myöhään, eli lähes yhdeltä, koska olin valvonut taas turhaan. Kävin suihkussa ja laittauduin todella nopeasti ja ajoin I:n luokse tuohon n. kilometrin päähän. I:n luona kyläilemässä oli I:n lapsenlapsi K eli mun kummin tyttö.
Leivottiin joulupipareita I:n itsetehdystä taikinasta ja sitten koristeltiin taloja ja pipareita. En oo koskaan ite kasannut piparkakkutaloa, ehkä vähän pienenä autellut ja viimeisestä koristelustakin taitaa olla se 7 vuotta (piparien koristelusta tietenkin vain vuosi). Meillä on nimittäin ollut perinne I:n kanssa mun ollessa pienempi, et oon aina itsenäisyyspäivänä käynyt sen luona leipomassa. Viime kerrasta olikin jo liian pitkä aika. Koristelin nyt kuitenkin yhden I:n kokoaman talon itseäni varten ja autoin 5-vuotiasta K:ta koristeluissa.
Kotona en jaksanut katsoa Linnan juhlia, kun ei meillä niitä oikein seurata, vaan katsoin Kuutamolla -leffan, jota en ollu koskaan nähny. Mun mielestä tosi hyvä leffa, tekisi hyvää joillekin joskus se katsoa. Ja ah Laura Malmivaara juurikin 10 vuotta sitten
♥.
Perjantai sitten olikin mahtava päivä, tai varsinkin ilta. Sain tulla kouluun autolla, mut koulussa ei ollut mitään erikoista. Hyppytunnilla ja koulun jälkeen yritin etsiä kaupungilta uusia vaatteita jotka sopisi baariin, mut jätin yhden ihanan paljettihameen ja menettelevän paidan sitten kauppaan. Hame on oikeesti kiva ja kerrankin oikeasti tiukka tällaiselle ruipelolle, mut mulla ei ole mitään paitaa sen kaveriksi. Kultainen paljettihame Vero Modasta.
No lähdin tyhjin käsin siis kotiin, laittauduin ja iskä vei mut Tiialle. Tiian kanssa me naurettiin älyttömän paljon niin että koko kerrostalo varmasti häiriintyi, aloiteltiin kerrankin ajoissa ja lähdettiin joskus puoli kahdeltatoista Amarilloon.
Siellä vietettiinkin yks mun elämäni hauskimmista ja ihanimmista illoista. Siellä oli myös fitnessmalli kisat, hahah. Kiljuttiin suosikille ja buuattiin muille. Oltiin Amarillossa pilkkuun saakka.
Lauantaina heräiltiin Tiian luota yhdentoista sekä yhden aikoihin, mie autoin Tiiaa siivoamaan, keittelin makarooneja ja sit iskä haki mut pois neljän aikoihin.
Kotona mä vaan lagailin.
Eilen mun piti olla ahkera ja tehdä kaikkia läksyjä sekä siivota, mut toisin kävi ja päivä meni säälittäväksi datailuksi. Illalla katoin Miehet jotka vihaavat naisia -leffaa, yks täydellisimpii. Tänä yönä(aamuna) oonki nukkunu vaan tunnin, koska tein ruotsia ja datailin yöllä. En ole ylpeä.
Tänään puolikuolleena kuitenkin selvisin kolmesta ruotsin tunnista, hypystä ja no, äikän tunnilla kyllä painui silmäluomet kiinni... Sit yhdeltä meidän koululla oli MAMKin esittely ja show, jota RudiRok oikein hauskasti juonsi. Pääsin kahdelta kotiin.
Nää mun unitottumukset on kamalat, tää peli ei vetele. Univelat altistaa kaikille sairauksille. Kello on nyt yksitoista ja taas tää päivä meni vähän mönkään kun pitäisi tehdä ruotsia mut aloitan sen vasta kohta. Herätys 5.45.
Nukuin tänään istualteen kone sylissä, istuin sentään sohvalla. Meinasin nimittäin nukahaa myös keittiön pöydän ääreen.
Sit vielä ahdistaa se, että jouluun on enää 2 viikkoa. En ole valmis, apua. En ehdi nauttia. Muo oikeesti ahdistaa.
Teksti on sekavaa ja laitoin tähän postaukseen vain valmiiksi muokatut kuvat tiistailta.
|
Kummankin käden peukuissa sekä nimettömissä oli timantit. |
|
jakku - H&M
parhaat housut ever - River Island (Asos)
+ timanttinen ristikaulakoru |
|
pelkkää karkkia |